Seppo jo syntymästään Myös asiallisia kommentteja otetaan vastaan

BB-talosta

Tämä on herätekirjoitus, joka ei ehkä muuta maailmaa mutta kenties antaa ajattelemisen aihetta GooveFM:n naistoimittajalle, jonka nimeä en tiedä ja joka sen takia saa olla onnellinen, ettei sitä tässä mainita.

Pienenä sivuseikkana pitää mainita, että pieni känni on päällä.

Minullehan puhelin on olemassa pääasiassa sen takia, että siinä on radio. Kuuntelen radioita aina astuessani ovesta ulos ja ollessani liikenteessä. No tässä iltapäivällä tämä GrooveFM:n naistoimittaja oli aivan kauhuissaan ja päivitteli, kuinka BB-talosssa joku julkisesti oli harjoittanut suuseksiä. Ilmeisesti kyseessä oli kaksi eri sukupuolta. 

No, anyway, se toimittaja oli todella tuohtunut ja ihmetteli miksi ja kelle tällaisia ohjelmia tehdään ja asioita kerrotaan ja näytetään televisosta.

Minusta kyseisen toimittajan (muistinhan mainita, että  kyseessä oli naistoimittaja?) päivittelyltä meni pohja, kun hän itse selvästi seuraa kyseistä ohjelmaa ja samalla tekopyhästi julkisesti radio-ohjelmassaan  ihmettelee, keitä varten tällaisia ohjelmia yleensä tehdään.

No minä vastaan.

Kuuleppa grooveFM:n naistoimittaja, jonka nimeä en edellenkään tiedä, ja onneksi olkoon vaan siitäkin, tällaisia ohjelmia näköjään tehdään siksi, että sinä seuraat sitä ja voit osoittaa radiossa, että naistenlogiikka voi edelleen hyvin.

BB-fanit ja antifanit, saa kommentoida rauhassa, mutta minä palaan takaisin kapakkaan. 

Onneksi siellä ei ole kameroita.

Ps.Itse en seuraa BB-taloa mutta en kyllä Maria,Maria-ohjelmaakaan

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän kaunaherra kuva

En minäkään seuraa BB-taloa. En kyllä tiedä missä se on menossakaan. Mutta se GrooveFM:n toimittaja jakaa selvästikin epätäydellistä informaatiota. Onneksi meillä ei tarvitse mokomaa radioasemaa kuunnella. Pitäisihän toimittajan sentään pystyä kertomaan että kumman sukupuolen edustajan kieli oli ulkona. Jos kummankaan.

Niin, ja älä ole niin varma niistä kameroista. Isoveli valvoo.

Tuleeko sieltä GrooveFM:ltä mitään kuuntelemisen arvoista?

Käyttäjän seppohilden kuva

grooveFM on ihan kuunneltava kanava, sais vaan naistoimittajat olla vähemmän äänessä ja levylautanen enemmän käytössä.

Käyttäjän Joanna kuva

No,jotkut tykkää pornosta:)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja