Sepon sohva
Eksyin toisen kerran tänä vuonna Iltalehden etusivun kautta lukemaan Sofian sohva-neuvontapalstan jutun.
Ja taas täytyy miehenä korjata Sofian väärät neuvot, jotka selvästi perustuvat hänen stereotyyppisiin käsityksiin miehistä ja heidän niin kutsutusta oletetusta käytöksestään.
Ohessa IL:n tänään tiistäina 7.12 nettiversiossa julkaistu juttu:
" Olemme viitisen vuotta asuneet yhdessä. Mies on 55-vuotias, minä
hieman vanhempi. Suhteemme on lähes platoninen, ei hellyydenosoituksia,
ei kauniita sanoja, seksiä vain nopeasti silloin, kun mies haluaa
tyhjentää itsensä. Keskustelu asiasta ei johda mihinkään. Hän ei pysty
edes "sinisten pillereiden" voimalla minua tyydyttämään. Häntä ei
kiinnosta seksi tai ei ainakaan naisensa tyydyttäminen. Erityinen
ongelmamme on jatkuva kina rahojen käytöstä. Asumme omistamassani
asunnossa. Yhtiövastike maksetaan puoliksi samoin sähkömenot. Kaikki
säännölliset menot menevät kutakuinkin puoliksi. Ostin keväällä
kesäasunnon omilla rahoillani. Mies on innostunut siitä paikasta. Hän
käy päivittäin kaupassa, koska hänelle on tullut tavaksi juoda muutama
tölkki olutta raskaan työpäivän jälkeen. Samalla hän tuo ruokaa, jota ei
ole pyydetty, ja joudumme usein heittämään niitä kompostiin. Miehellä
on auto ja hän on sitä mieltä, että minun kuuluisi osallistua auton
kuluihin. Siitä olen sanoutunut irti, koska hoidan kodin kaikkine
töineen laidasta laitaan ja koko irtaimisto on minun. Teenkö tosiaan väärin häntä kohtaan, jos minua ei auto kiinnosta kuin kyydissä istumalla? Kiukuttaa, kun toinen vaan kaiket ehtoot makaa sohvalla telkkaria tuijottaen. Mies on palkkatyössä, minulla on pienehkö eläke. Olemmeko tasavertaisia? Näin ei voi jatkua
Sofia: Te ette ole taloudellisesti tasavertaisia. Aika harvat ihmiset parisuhteessa ovat. Sinä omistat enemmän, teet kotitöitä enemmän, maksat talouskuluista autoa lukuunottamatta enemmän. Sinä et ole sitoutunut parisuhteeseen avioliiton omaisella tavalla, etkä varmaan rakasta miestäsi kovin paljon, et ainakaan arvosta ja kunnioita häntä, enää. Jos asianlaita näin olisi, ilolla passaisit ja maksaisit. Nauttisit antamisen ja palvelemisen ilosta.
Koet, ettet saa juurikaan mitään suhteesta ja olet alkanut laskea taloudellisia ja muita sijoituksiasi suhteeseen. Miinuspuolelle menee. Kannattanee harkita kunnollista neuvonpitoa ja tehdä muutoksia tai irrottautua noin epätyydyttävästä suhteesta.
Tässä lähemmäksi totuutta osuvat Sepon sohva-neuvot:
Mutta tulkitkaamme miehenä ensiksi naisille ongelman, siis jos niitä oikeasti on, oikeat kipukohdat.
Kirjeen lähettänyt kertoo että, " Olemme viitisen vuotta asuneet yhdessä. Mies on 55-vuotias, minä hieman vanhempi. Suhteemme on lähes platoninen, ei hellyydenosoituksia, ei kauniita sanoja, seksiä vain nopeasti silloin, kun mies haluaa tyhjentää itsensä."
Ok, tähän mennessä ihan normaalia miehen käytöstä.
"Keskustelu asiasta ei johda mihinkään. Hän ei pysty edes "sinisten pillereiden" voimalla minua tyydyttämään. Häntä ei kiinnosta seksi tai ei ainakaan naisensa tyydyttäminen."
Juurihan nainen kertoi miehen värkkien pelaavan. Ei kuulkaa niissä hommissa kannata naisen alkaa suutaan kesken aukomaan, kyllä siinä keskittyminen voi lopahtaa muuten keltä mieheltä tahansa. Ja viimeisin älynväläys naiselta on tilailla netin kautta viagrapillereitä, ne on yleensä huijaustavaraa.Ja mitä tulee saamisiin, eikös raamatussakin sanota, että parempi antaa kun ottaa.
"Erityinen ongelmamme on jatkuva kina rahojen käytöstä. Asumme omistamassani asunnossa. Yhtiövastike maksetaan puoliksi samoin sähkömenot. Kaikki säännölliset menot menevät kutakuinkin puoliksi. Ostin keväällä kesäasunnon omilla rahoillani. Mies on innostunut siitä paikasta. Hän käy päivittäin kaupassa, koska hänelle on tullut tavaksi juoda muutama tölkki olutta raskaan työpäivän jälkeen. Samalla hän tuo ruokaa, jota ei ole pyydetty, ja joudumme usein heittämään niitä kompostiin. Miehellä on auto ja hän on sitä mieltä, että minun kuuluisi osallistua auton kuluihin. Siitä olen sanoutunut irti, koska hoidan kodin kaikkine töineen laidasta laitaan ja koko irtaimisto on minun."
Tänään raha, huomenna sukat lattialla. Kyllähän totuus on se että naiset saa kinan aikaan asiasta kun asiasta. Mutta kun tarkemmin tätäkin rahaongelmaa tarkastelee, niin nainenhan se ei ymmärrä rahan päälle mitään. Heittää miehen työllään ansaitsemaa ja omalla autollaan kotiin tuomaa kallista suomalaista ruokaa roskiin ja samalla luulee, että autot ovat jotain ilmaisia toreilla ihmisille jaettavia tuotteita,jotka kulkevat pelkällä ajatuksenvoimalla ja omaavat ilmaisen ikuisvakuutuksen kaikkiin kohdalle sattuneisiin onnetomuuksiin tai korjauksiin. Tuskin se naisen ostama jatkuvaa remonttia ja ylläpitoa vaativa kesmökkikään ihan kodin naapurissa on, joten autolla miehen sinne täytyy mennä lukuisia viikonloppuja ahertamaan ja nikkaroimaan. Nainen voisi laskea mitä sellainen maksaisi ulkopuoliselta tilattuna. Onneksi hänen miehensä on näköjään remonttitaitoinen luontoihminen, joka tykkää viettää vähäisen vapaa-aikansa naisen kesämökillä sitä remontoiden.
"Teenkö tosiaan väärin häntä kohtaan, jos minua ei auto kiinnosta kuin kyydissä istumalla?"
Kysymys on yhtä järkevä, jos mies kysyisi naiselta, teenkö tosiaan väärin, jos sanon naiselle kyytiä kysyessä, että kysäseppä busseilta, jos ne vaikka kuljettaisi ilmaiseksi.
Kiukuttaa, kun toinen vaan kaiket ehtoot makaa sohvalla telkkaria tuijottaen. Mies on palkkatyössä, minulla on pienehkö eläke. Olemmeko tasavertaisia?
Vastaan molempiin yhtäaikaa, koska edellinen lause selittyy jo jälkimmäisellä toteamuksella. Mieshän on taloudessa siis se joka käy kaiket päivät töissä, naisen saadessa maata sohvalla kaiket päivät. Vielä sitten pitäisi illatkin omia sohva itselleen. Ei ole röyhkeydellä mitään rajaa.Ja todellakaan ette ole tasavertaisia, mies hankkii enemmän rahaa talouteen, maksaa kaikki laskut puoliksi ja vielä tulee päälle autokulut ja kesämökin remontit ja ylläpito, jotka todellakaan ei ole mitään halpoja kuluja.
Näin ei voi jatkua Ei todellakaan!
Seppo: Te ette ole taloudellisesti tasavertaisia. Ettekä muuten älyllisestikään, mutta ei nyt puututa siihen. Aika harvat ihmiset parisuhteessa ovat. Etenkin jos puhutaan mies-nainen parisuhteesta. Mies käy ainoana palkkatöissä, kantaa kotiin ruokaa, remontoi ja ylläpitää kesämökkiä ja tekee varmasti kaikki raskaimmat kotityöt naisen asunnossa ilman erillistä palkkiota, maksaa juoksevista talouskuluista kiltisti silti puolet ja lisäksi kaiken autoiluun liittyvät kulut.Voiko mieheltä enää enempää tasa-arvonkaan nimissä vaatia? Et kuitenkaan selvästi rakasta miestäsi kovin paljon, et ainakaan arvosta ja kunnioita häntä. Jos asianlaita näin olisi, ilolla passaisit ja maksaisit. Nauttisit antamisen ja palvelemisen ilosta.
Koet, ettet saa juurikaan mitään suhteesta ja olet alkanut laskea taloudellisia ja muita sijoituksiasi suhteeseen. Sanoisinpa että Itsekkyysspuolelle menee ja pahasti. Kannattanee harkita kunnollista psykiatria tai jotain pitkäaikaista hoitoterapiaa. Sinun ikäsi huomioonottaen se taitaa kuitenkin olla ehkä hukkaan heitettyä rahaa. Kuten se heittämäsi ruokakin.
Miehellesi voimia.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Seppo
Käy katsomassa omaa blogiasi. Sieltä löytyy Sinun kirjoituksesi lisäksi myös Fatabarde Hetemaj:n kirjoituksia!
Tiivistetysti: Nainen, jos rakastat miestäsi, arvostat ja kunnioitat häntä, silloin ilolla passaat ja maksat. Nauttisit antamisen ja palvelemisen ilosta! Kuin myös!
"Häntä ei kiinnosta seksi tai ei ainakaan naisensa tyydyttäminen."
Tässä kohtaa kirjoittaja on mielestäni jäljillä, häntä ei kiinnosta tämän kirjoittajan tyydyttäminen, naiset ja seksi varmasti kiinnostaisivat jos nainen olisi joku muu. Monilla miehillä on tapana sulkeutua täysin ja lähinnä odottaa kunnes nainen kyllästyy ja lähtee vetämään, sitä tämä mies luultavasti salaa toivoo, mutta ei itse halua kertoa, että suhde on ohi.
Seppo, kiitos hauskasta blogistasi. Ei muuta kuin Sepon sohva-palsta kilpailevaan Ilta-Sanomiin. Sinussa on ainesta!
Sitä se elämä on, ei meistä ole suurta iloa kenellekkään...kenestäkään.
Kunhan jurotetaan ja valitetaan.
Eikös tuo ollut ihan normaalin avioliiton kuvaus? Seksuaalinen vaihe kestää nuorilla ihmisillä 5-7 vuotta, vanhemmilla ehkä vuoden. On mieletöntä odottaa että kahden yli viiskymppisen ihmisen suhteesta tulisi seksisuhde, paitsi hetkeksi. Jotain muuta sisältöä parisuhteeseen pitäisi tarinasi naisenkin löytää.
Duoda, duoda... Ettei yli viisikymppisillä ole seksielämää? Olemme yli kuusikymppinen pariskunta ja kylläpä se peitto edelleen pelmahtelee. Tosin vaimoni ei saa siitä hommasta enää muuta kuin ilon antaa miehelleen. Hänen mielestään antaminen on hauskaa ja olen sitä tosi iloinen minäkin.
Rahat meillä pannaan tasan vaikka 90 prosenttia rahoista on minun. Mutta mitä niitä pihtaamaan! Kumpikin ostaa mitä lystää, toki pitäen mielessä, ettei kirstu vallan tyhjene. Arkkurahat perikunnalle on erillisellä tilillä pojan nimissä.
Tuommoista urputusta naiselta, jonka miesystävä vain panee joka kohdassa parastaan. Kovien suorituspaineiden päätteeksi tuo toimen mies iltaisin huoahtaa soffalla tellua tuijotellen. Mikäs vika siinä on?
Sitten vielä julkisesti ihmetellään ja miehiä vätyksiksi leimataan, kun moni varttuneempi uros etsii elämänkumppanin kaukaa ulukomailta. Jos urputusta vielä sittenkin kuuluu, sehän on kuin linnunlaulua, kun siitä ei paljoa ymmärrä.
Kannattaisi tuon Sofialle kirjoittaneen tätösenkin laittaa vaikka se homeinen kesämökkinsä haisemaan ja tehdä matkoja palmupuiden katveeseen, edes taatelipalmujen maihin. Siellä sitä on pohjoisen maan emäntä vielä arvossaan.
Herää myös kysymys onko nainen varhaiseläkkeellä vaiko puuma. Jälkimmäinen vaihtoehto selittäisi vähän sitä, että Stanleylla voisi jatkaa urakkahommia työajan ulkopuolellakin.
Tota noin, Seppo, nyt jäi huomaamatta jotain: "Mies on 55-vuotias, minä hieman vanhempi." Eli ei voi sanoa, että "noin nuorena". Nainen on omasta mielestään "hieman vanhempi", sehän voi tarkoittaa mitä tahansa naisen ollessa kyseessä. Me miehethän emme moiseen harha-ajatteluun sorru nuorempien naisten kohdalla.
Tuo sisaruksellinen vuodatus ja vertailu, kuinkahan miehet vastaavasti, tuskin samoin kitisevät vaimoistaan?
Sana sanoo: "Parempi asua autiossa maassa kuin toraisan vaimon vaivattavana." Sananl. 21:19
Pieni talo preerialla -sarjasta, mikä perhe olisit, kenet ottaisit vaimoksi, miten olisi Rouva Oleson?
Ei löytynyt e.postia joten tänne:
Kirjoitit Laurille:
"...Lauri, katsotaanpas lillukanvarsien sijaan sitä pic picturea, joka oikeasti vaikuttaa pohjoisen pallonpuoliskon jääkausiin. Se ei ole mitään science fictioita vaan faktaa jonka Ilmatietenlaitoskin on laittanut sivuilleen:
"Jäätiköiden määrä maapallolla riippuu pohjoisten alueitten saaman auringon säteilyenergian vaihtelusta. Jäätiköt laajenevat silloin, kun pohjoisen pallonpuoliskon korkeat leveysasteet (65. leveyspiirin pohjoispuolella) saavat kesällä vähän säteilyä. Näin käy erityisesti silloin, kun maapallon akselin kallistuskulma on pieni, maan kiertorata soikea ja maapallo on kauimpana auringosta pohjoisen pallonpuoliskon kesän aikana."
Näin yksinkertaista se jääkausien tulo on. Kun nuo premissit osuu kohdalleen, avot, ilmat kylmenee Pohjolassa.
Vai väittääkä joku, että pitempi etäisyys aurinkosta ei viilennäkään maapalloa?"
Tässä lisää aloittamaasi argumentointiin:
"Akselikaltevuuden vaihtelu ja nutaatio
Lyhyellä aikavälillä napapiirin sijaintia voidaan pitää suunnilleen vakiona vaikka vuosittainen liike on keskimäärin 14 metriä. Tämä liike, joka tarkoittaa maan akselin kaltevuuden muutosta, on monimutkaisten sekä lyhyt- että pitkäaikaisten tähtitieteeseen ja maan rakenteeseen liittyvien vetovoimien yhteisvaikutusta. Maapallon akselikallistuman vaihdellessa siirtyvät myös napapiirit ja kääntöpiirit sen mukaisesti. Vaihtelun pitkäaikainen pääsykli aiheuttaa napapiirin vaihtelun leveyspiirien 65,5° ja 67,9° välillä 41 000 vuoden aikana. Tämän syklin vaikutuksesta napapiiri liikkuu nykyisin kohti pohjoista. Maan pyörimisakseliin vaikuttaa myös lyhytaikaisempia vaihteluita, kuten auringon ja kuun vetovoimista johtuva nutaatio, jonka pääsykli on 18,7 vuoden pituinen ja amplitudi 9 kaarisekunnin luokkaa, joka vastaa vajaata 300 metriä eteläpohjoissuunnassa. Lisäksi on muita muun muassa planeettojen prekessioliikkeistä kumpuavia häiriöitä, joiden aikaskaala vaihtelee ja päiväsiirtymissä vaikutus on metrin suuruusluokassa suuntaan tai toiseen. Maapallon oma prekessio, pyörimisakselin 25 725 vuoden jaksossa tapahtuva huojunta ei vaikuta napapiirin sijaintiin.
Napavariaatio
Edes maan akseli ei ole kiinteä käsite. Napojen sijainti vaeltaa ympyrän kaltaista rataa. Syynä liikkeeseen ovat maan sisäisen sulan aineen liikkeet ja maan pinnalla tapahtuvat massojen siirrot, kuten merivirrat ja ilmavirtaukset. Earth orientation center rekisteröi muun muassa pohjoisnavan liikkeitä. Napa piirtää ympyrää, jonka halkaisija on 10–15 metrin luokkaa. Yksikkö mas (milliarc-second), millikaarisekunti vastaa noin 3,1 senttimetriä maan pinnalla."
trew,
Arktinen runoilija, kotiäiti, Harmaasusi™
Ei sellaisella miehellä tee mitään, joka ei anna.

Kommentoi 26 kommenttia