Avaruus on miesten maailma

Kesäkuun 3. päivä alkoi Venäjällä 520 päivän maanpäällinen Marsiinlentokoe, jossa seitsemän vapaaehtoista kansalaista Venäjältä, Kiinasta, Italiasta ja Ranskasta eristettiin muusta maailmasta Marsin todellista lentoa jäljentäviin elinehtoihin.

Vastaavia maanpäällisiä avaruuslentokokeiluja on Moskovassa tehty aiemmin jo kaksi kertaa, vuonna 2008 ja 2007. Ensimmäinen kokeilu vuonna 2007 kesti 15 vuorokautta. Kokeeseen osallistui neljä jäsentä, kaksi venäläistä ja kaksi ESA:n (Euroopan avaruusjärjestön) edustajaa. Vuoden 2008 kokeeseen, joka kesti nyt jo 105 päivää, osallistui kuusi jäsentä, neljä venäläistä ja kaksi ESA:n edustajaa. Näiden kaikkien kolmen kokeilun tarkoitus on testata, kuinka avaruudessa pitkiä matkoja tekevät astronautit sietävät pieniä tiloja ja muita ihmisiä. Ainoa, mistä kokeiluun osallistujat jäävät vaille, on säteily ja painottomuus.

Sekä tietenkin naiset.

Kukaan avaruusjärjestön edustaja ei uskalla sanoa virallisesti ääneen sitä totuutta, että miehille se säteily on avaruusmatkoilla pienempi paha kun naisten seura ja niiden tavat. Mutta minä uskallan. Ei rakettia voi sisustaa pelkillä peileillä sisältä päin eikä tavaroiden järjestystä muuttaa joka matkapäivä siksi, että tekee vain mieli ja uusi järjestys näyttää paljon kivemmalta.

Naisten jäävääminen ulkoavaruudesta ei ole mitään uutta avasruusmatkailun strategiassa. Jos tarkastellaan avaruushistoriaa vaikkapa 40 vuotta taaksepäin, niin tuolloin, vuosina 1969-72 maasta tehtiin kuusi miehitettyä avaruuslentoa lähimmälle taivaankappaleellemme eli kuuhun. Kuussa on käynyt kaiken kaikkiaan 12 ihmistä.

Ja he ovat kaikki miehiä.

Ovat naiset toki avaruudessa käyneet. Naisten on annettu käydä maata kiertävillä avaruusasemilla. Marsiin on lyhyimmilläänkin 56 miljoonaa kilometriä, kuuhun vajaa 400 000 kilometriä, mutta maata kiertäville avaruusasemille vain noin 300 kilometriä maankamaralta.

Eli tuo 300 kilometria alkaa olla sellainen maksimimatka, jonka mies jaksaa naista seurassaan katsella ja kuunnella. Pitänee hyvin paikkansa, Helsinkistä Lempäälän Ideaparkkiin ostosmatkalle taitaa olla sama matka.

Tiukkaa tekee jo sekin monelle miehelle pienessä autossa naisen kanssa.

Ei NASA eikä ESA voi lähteä raketeillaan minnekään uusia planeettoja ja avaruutta valloittamaan naisten kanssa. Riski lennon epäonnistumisesta olisi liian suuri. Siksi ulkoavaruuteen ei voi maasta lähettää kun vain miehiä. Maatakiertävät avaruusasematkin alkavat olla siinä ja siinä. Naisatronautti Heidemari Stefanyshyn-Piper hukkasi avaruuskävelyllä viime marraskuussa työkalupakkinsa. Se painoi sentään 14 kiloa ja oli 51 senttiä pitkä sekä arvoltaan 70 000 euroa.

Eipä varmaan olisi hukannut pientä muutaman euron arvoista meikkilaukkuaan jos sellainen olisi ollut avaruuskävelyllä mukana.

Eli siskot, vaikka science-fiction TV-sarjoissa, kuten Star-Trekissä ja Avaruusasema Alfassa avaruusalukset viliseekin naisia, niin juuri se on niissä sarjoissa science-fictiota.

Kyllä se vaan niiin on, että naiset on oikeassa elämässä jätettävä pitemmiltä avaruusreissuilta pois.

Sanoihan tuon totuuden jo aikoinaan runsas 40 vuotta sitten, 21.heinäkuuta 1969, astronautti Neil Amstrong, kun ensimmäisenä miehenä astui vieraan taivaankappaleen kamaralle, eli kuuhun:“That's one small step for a man, one giant leap for mankind.”

Eli vapaasti suomennettuna, "Tämä on pieni askel miehelle, mutta suuri askel mieskunnalle."

Voiko tuon asian rehellisemmin sanoa.

Lähteet: NASA, ESA, Tähdet ja avaruus-lehti